Mä yritän herättää sun huomion, ja kun mä saan sen, mua ei enää kiinnosta.



Kaikki sellaset järkyt tapaukset ei tapahu mulle hidastettuna, vaan pikemminkin niin nopeesti etten mä ees kerkiä tiedostaa mitään, ennen ku kaikki on jo ohi.


Aina ku mulla ei oo mitään paperia ja kynää lähettyvillä, mulle tulee hirvee inspiraatio kirjottaa. Sitte ku mulla on aikaa ja paperi ja kynä, mulla saattaa kestää aika kauanki enneku saan juuri mitään aikaseks.

Liikaa vaihtoehtoja, mistä kirjottaa. Liian monia ideoita. Kiireen keskellä ei kerkiäisi keksiä liikaa vaihtoehtoja, ja kirjotuksesta ei tulisi liian sekava. Mutta kiireen keskellä ei taas olisi aikaa kirjottaa.

Mulle käy aina näin.

Ku mä paistan poppiksia mikrossa, niin tietenki se lautanen halkeaa.

Mä en osaa olla kenenkään seurassa luonnollisesti.

Puolet mun koulusta ei tiiä kuka mä oon. Yli puolet niistä, jotka tietää kuka mä oon, vihaa mua. Jäljelle jääneistä puolien mielestä mä oon ihan ok, ja loppujen mielestä mä oon joka toinen viikko ihan kiva kaveri.
Loogista? Ei yhtään.

Mutta eipä voi mitään.